lauantai 25. marraskuuta 2017

Joulupuuro 2.12.

Kyläyhdistys tarjoaa kaikille jäsenilleen ja kyliemme asukkaille/mökkiläisille joulupuuron kyläkaupalla 2.12. klo 15 - 16.30.

Lämpimästi tervetuloa!







tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kyläkauppapäivä 1.7.

Tänäkin kesänä kyläyhdistys, Rieponlahden martat ja Riepon kauppa järjestävät yhteistyössä kyläkauppapäivän 1.7. klo 12-15.

Kyläkauppapäivää varten kyläyhdistys keittää rantakalan ja martat pystyttävät kahvilan.  Ja kyläkauppa palvelee!

Tervetuloa mukaan nauttimaan kesäpäivästä ja tapaamaan kyläläisiä!


Tunnelmaa aiemman vuoden kyläkauppapäivästä.



perjantai 19. toukokuuta 2017

Talkoot Ukkolanlahdessa 26.5.

Tänä vuonna uintikausi ei yllätä meitä, vaan olemme hyvissä ajoin laittamassa paikkoja kuntoon rannalla!

Tervetuloa siis siivoustalkoisiin Ukkolanlahteen perjantaina 26.5. klo 17.30. Ota oma harava mukaan, rohkeimmat varustautukoon myös uikkareilla ja pyyhkeillä.



perjantai 24. maaliskuuta 2017

Puutarhailta

Joko viherpeukaloa kutkuttaa näin kevään korvalla? Helpotuksena tuskaan järjestämme puutarhaillan yhdessä Halolanmäen kyläyhdistyksen kanssa torstaina 30.3. klo 18. Paikkana on Halolanmäen kylätalo ja aiheena lavavilljely. 

Tervetuloa mukaan!



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Latu on auki!

Se kulkee pitkin Iisveden jäätä ja hiihtämämään pääsee hiihtämällä myös kyläkaupalta, jonne voi jättää auton.

 Aurinkoisia hiihtokelejä!



torstai 2. maaliskuuta 2017

Ulkoillaan 18.3.

Tervetuloa kyläyhdistyksen järjestämään ulkoilupäivään entisen kyläkoulun pihalle lauantaina 18.3. klo 12!

Ohjelmassa on naapureiden ja tuttavien kanssa jutustelua sekä Marttojen paistamilla makkaroilla ja keittämillä nuotiokahveilla herkuttelua. Jos sääolosuhteet sallivat,  myös hiihto- ja mäenlaskumahdollisuus.

Kertokaahan kaverillekin, jotta saadaan iso joukko koolle! Nähdään!






Kuvassa tunnelmia ulkoilupäivästä muutaman vuoden takaa.


tiistai 28. helmikuuta 2017

Ohjelmaa lomalaisille

Seuraavat lasten touhut pidetään loman kunniaksi perjantaina 10.3. klo 17-18.30 Halolanmäen kylätalolla. Mahdollisuus jatkaa askarteluhommia sekä paistaa makkaraa nuotiolla. Varaa mukaan omat makkarat! Järjestäjät varaavat mehua, sinappia yms. 

Tervetuloa mukaan!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tökkiikö netti?

On käynyt ilmi, että kesäisin marjantuotannon sesonkiaikana internetyhteyksien toimivuus heikkenee muun muassa Rieponlahdessa, koska pienelle alueelle tulee tavallista enemmän käyttäjiä ja näin verkkoon kuormitusta. 

MTK-Suonenjoki ja Marjanviljelijäin yhdistys ovat yhteisvoimin tarttuneet asiaan ja pyrkivät saada teleoperaattorit toimivaan asian hyväksi. Nyt kaivataan tarkempia kokemuksia aiheesta. Oletteko havainneet muutoksia yhteyksien toimivuudessa ja millä alueella? Palautuvatko yhteydet entiselleen poimijoiden ja kesäasukkaiden lähdettyä?

Kokemuksista voi kertoa kyläyhdistyksen sihteerille Kati-Marialle puh. 044-0830929 tai katimaria.snakin@gmail.com tai ottaa yhteyttä suoraan MTK:n jäsensihteeriin sähköpostitse markkanen.anni@gmail.com. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vuosikokous 19.2.

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidetään Halolanmäen Kylätalolla sunnuntaina 19.2. klo 16. Ohjelmassa on sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi vapaata ajatustenvaihtoa kylän ja kyläläisten hyväksi.

Tervetuloa sankoin joukoin mukaan!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Jääkiekkopeliin 4.2.

Kyläyhdistys järjestää matkan Kalpan peliin Kuopioon lauantaina 4.2. Ottelu Jukureita vastaan alkaa klo 17 ja linja-auto kyläkaupalta lähtee klo 15.

Matkan hinta on aikuisilta 25€ ja alle 18-vuotiailta 15€. Myös kyläyhdistyksen ulkopuoliset ovat tervetulleita (hinta kysyttävä erikseen)!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Erkille puh. 040 579 1088.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Lasten lauantai 21.1. klo 13

Tällä kertaa lasten touhutuokio järjestetään valoisan aikana lauantaina 21.1. klo 13-14.30 Halolanmäen kylätalolla. Ohjelmassa on vaihtoehtoisesti joko askartelua sisällä tai ulkoilua. Tervetuloa mukaan touhuamaan!