perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Levollista joulunaikaa kaikille kylämme asukkaille, mökkiläisille sekä muille kyläyhdistyksen jäsenille! 
Onnea ja menestystä vuoteen 2014!






torstai 19. joulukuuta 2013

Lähde kannustamaan Kalpaa!

Kyläyhdistys järjestää perinteisen jääkiekko-ottelumatkan Kalpan peliin Kuopioon lauantaina 4.1.2014, jolloin Kalpaa vastaan saapuu pelaamaan JYP Jyväskylästä. Ottelu alkaa klo 17.

Ilmoitautumiset 23.12. mennessä sekä lisätietoja aikataulusta, matkan hinnasta yms. puh 0400-516002 tai 040-5791088.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Karnevaalokahvio kiittää!

Suonenjoen Mansikkakarnevaaleja vietettiin 12.-14.7.2013. Myös kyläyhdistys pystytti jälleen Rieponlahden Marttojen kanssa paikalle jo perinteeksi tulleen kahvion, jossa saattoi nauttia karnevaaliohjelmasta kahvin ja herkullisten kahvileipien kera. Työskentely kahvion eteen aloitettiin alkukesästä ja talkoohenki huipentui karnevaaliviikonloppuun. Tekemistä riitti mm. tarvikehankinnoissa, työvuorosuunnittelussa, leipomisessa, kahvioteltan pystyttämisessä ja purkamisessa sekä viikonlopun aikana kahvilassa työskentelyssä. Lämmin kiitos kaikille talkoolaisille!


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kyläkauppapäivä 6.7.

Tämän kesän kyläkauppapäivää vietetään Rieponlahden kyläkaupalla lauantaina 6.7. klo 10-15. Tarjolla muun muassa Rieponlahden Marttojen leivonnaisia ja muuta mukavaa. Tervetuloa!

Rieponlahden kyläkauppa on avoinna 3.6. alkaen maanantaista perjantaihin klo 12-17 ja lauantaisin klo 9-13.

Hirvikeitolle 8.6.

Käpysalon hirviseurue kutsuu metsästysalueen maanvuokraajat, alueella asuvat, kesäasukkaat, naapuriseurojen edustajat sekä metsästäjät perheineen  HIRVIKEITOLLE lauantaina 8.6. klo 18 Lieteniemeen Eeva Mynttisen rantaan. Tervetuloa muistelemaan hirviseurueen 40-vuotista taivalta!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Talkoot uimarannalla

Kesä kuulostaa vielä kaukaiselta asialta, mutta nyt on aika kirjata kalenteriin kyläläisten yhteiset Ukkolanlahden uimarannan siivous- ja raivaustalkoot. Ajankohta on perjantai 24.5. klo 17 alkaen. Kyläyhdistys tarjoaa talkoolaisille makkarat ja nuotiokahvit. Tervetuloa mukaan - viihtyisästä uimarannasta on iloa koko kylälle!


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ulkoilupäivä

Kyläyhdistys järjestää perinteisen kevättalven ulkoilupäivän Käpysalon hirvimiesten kodalla sunnuntaina 17.3. klo 12-15. Kota sijaitsee Käpysalontien varressa Linnonsaaressa eli Rieponlahdesta tultaessa täytyy ylittää kaksi siltaa, joiden jälkeen kota on pian tien vasemmalla puolella. Kyläyhdistys tarjoaa makkarat sekä pullakahvit. Lämpimästi tervetuloa koko perheen voimin!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Vuosikokous

Tervetuloa Rieponlahden-Käpysalon kyläyhdistys ry:n vuosikokoukseen Rieponlahden kyläkaupalle sunnuntaina 14.4. klo 16! Esillä ovat sääntömääräiset asiat.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tiedotustilaisuus valokuidusta

Kaista Savoon ja Savon Kuitu järjestävät valokuituinfon Halolanmäen kylätalolla torstaina 28.2. klo 18.00. Tilaisuudessa kerrotaan Laajakaista kaikille -rakentamisen etenemisestä, muista ajankohtaisasioista sekä verkon kautta saatavista sähköisistä palveluista. Tilaisuudessa voi tutustua myös tarkempiin verkkosuunnitelmiin. Tervetuloa!